Tausta

Kirsi Männistö
Ratkaisukeskeinen valmentaja, Life Coach
TtM, laillistettu ravitsemusterapeutti

Psyykkisen valmennuksen ensikosketukseni sijoittuu jo 1980-luvulle. Löysin tuolloin kirjan ”Psyykkinen valmennus 1: Henkisten voimavarojen hyödyntäminen”. Kirjan lukemisen jälkeen tuntui kuin uusi maailma olisi avautunut minulle. Huomasin henkisen valmennuksen vaikutuksen konkreettisesti. Saavutin jopa aiempaa parempia urheilutuloksia loukkaantumisen myötä vähemmälle jääneestä harjoittelusta huolimatta.

Taustaltani olen laillistettu ravitsemusterapeutti (TtM), jolla on työterveshuollon pätevyys. Takanani on lähes kahdenkymmenen vuoden ura yrittäjänä. Olen myös toiminut pitkään paikallisen yrittäjänaisten yhdistyksen hallituksessa, josta nelisen vuotta puheenjohtajana. Intohimoni kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on ohjannut minua syventämään osaamistani matkan varrella myös liikunta-alan koulutuksilla.

Työssäni olen huomannut, että meillä on nykypäivänä paljon tietoa. Haasteeksi voi muodostua tarvittavien elintapamuutoksien vieminen käytäntöön. Halusin oppia tästä lisää ja kouluttauduin ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi.

Valmennusfilosofiani perustuu positiiviseen, kannustavaan ja tulevaisuuteen suuntautuneeseen työotteeseen. Asiakkaani kuvaavatkin minua usein läsnäolevaksi, kannustavaksi ja lempeällä otteella toimivaksi valmentajaksi. En tarjoa valmiita vastauksia vaan toimin sparraajana ja strategisena kumppanina polullasi. Pyrin haastamaan lempeästi, kysymään oikeita kysymyksiä ja tukemaan sinua, työyhteisöänne omien tavoitteidenne saavuttamisessa.

Uuden suunnan tukena ja sparraajanasi

Kirsi